Jatkoa seuraa
Nyt tässä on jo tovi yrittämistä takana, työltähän tämä alkaa tuntua. Se ”olen yrittäjä” –loisto alkaa tosiaan työnteosta karista yllättävän pian. Tietysti nautin työstäni, tässä olen hyvä ja tätä minä haluan tehdä. Vaikka ajankäyttöni onkin yrittäjyyden myötä vapautunut, tuntuu minusta silti aika samalta kuin työsuhteessakin. Tietysti yrittäjänä täytyy välillä vähän venyä iltoihin ja viikonloppuihinkin saadakseen työt ajoissa valmiiksi. Toisinaan olen taas niin uppoutunut työhöni, etten malta lopettaa tai ajantajuni katoaa täysin. Se on ihan kivaa, silloin työ ei tunnu työltä vaan jonkin uuden luomiselta ja sitä tässä hommassa rakastan.
Asiakkaita on toistaiseksi riittänyt, ihan sopivasti siis. Ei liikaa, selviän työmäärästä ihan kohtuudella. Mutta ei liian vähänkään, jatkuvasti tuntuu olevan jotain meneillään enkä ehdi juurikaan pyörittelemään peukaloitani. Pyrin pitämään viikonloput vapaata mutta aika iltapainotteisesti tulee muulloin tehtyä töitä, minä kun en ole mikään aamuihminen niin harvemmin jaksan ihan muuten vain herätä kukonlaulun aikaan. Nukun yhdeksään nyt kun voin ja teen töitä sitten vaikkapa iltakuuteen tai yhdeksään. Tämän ymmärrän yrittäjän vapaudeksi, saan itse päättää työtuntini ja työaikani.
